Jatkuvasti kehittyvä ammattitaitoni ja asiat joita painotan
Läsnäolo
Minulla on aikaa olla rauhassa lasten kanssa, kun saavun teille lastenhoitajaksi. Kuulen mielelläni teidän arkirytmistänne ja mitä toivoisitte minulta. Tutustun lapseen tekemisen ja yhdessäolon kautta. Luottamuksen rakentumiselle on hyvä antaa aikaa. Keskityn lastenhoidossa 100% lapsen kanssa toimimiseen ja yleiseen turvallisuuteen, sekä mielekkään tekemisen toteutumiseen. Olen puhelimitse huoltajien tavoitettavissa koko lastenhoidon ajan.

Leikkiminen
Opintojen kautta tiedän, kuinka ensiarvoisen tärkeää lapselle on saada aikuinen mukaan leikkiin ja meitä tulevia varhaiskasvatuksen ammattilaisia kannustetaan siihen paljon. Leikkiessä voidaan päästä leikin flow tilaan ja olla tasavertaisia leikkijöitä. Tykkään heittäytyä, rikastuttaa ja uppoutua lasten kanssa mielikuvitusmaailmaan leikkien kautta. Keksin myös helposti tekemistä ja mielessä muhii aina laulu, leikki jos toinenkin!

Turvallisuus
Lapselle on tärkeää luoda turvallinen ja luottavainen olo lapsellenne. Tutustun lapsen kanssa rauhallisesti ja myönteiseen sävyyn toisiimme, olen kiinnostunut lapsen asioista ja kuulen, mitä hän haluaa kertoa. Yhdessä asioiden ihmettely on parasta!
Noudatan työssäni ehdotonta vaitiolovelvollisuutta.
Opintosuoritukset Jyväskylän yliopistossa
Olen toisen vuoden varhaiskasvatuksen opiskelija yliopistossa. Opettajan pätevyyden saan n.1,5 vuoden kuluttua. Sen jälkeen on kahden vuoden maisteriopinnot. Tässä on osa käymistäni kursseista. Niiden otsikoikot kertovat, mistä kaikesta minulla on tietotaitoa.
- Matematiikka
- Virkamies ruotsi
- Musiikki
- Liikunta
- Kieli
- Varhaisvuosien pedagogiikka
- Kasvatus, yhteiskunta ja muutos
- Kuvataide ja media
- Tieteellinen tieto ja ajattelu
- Vuorovaikutus ja yhteistyö
- Osaaminen ja asiantuntijuus
- Oppiminen ja ohjaus
- Draama ja kirjallisuus
- Johdatus viestinnän ja journalismin tutkimukseen
