Hinnasto
Ammattitaitoni - Pohjakoulutukseltani olen kasvatustieteiden kandidaatti ja opiskelen nyt kasvatustieteiden maisteriksi.
Työkokemuksesta lyhyesti - Työkokemusta minulla on lasten parista mm. päiväkodissa sijaisena työskentelystä 0-6-vuotiaiden parissa ja varhaiskasvatusen opettajan työstä. Tiedän mitä ja miten toteutetaan pedagogisesti rikasta varhaiskasvatusta ja osaan reagioda lämpimän sensitiivisesti esimerkiksi lapsen ikävän tunteisiin vanhempiaan kohtaan, tukea tunteiden käsittelyssä, opettaa käytöstapoja, innostaa mielikuvitusleikkiin ja tukea vuorovaikutustaitojen oppimista. Olen toiminut lasten Taideparkki-toiminnan vastuuohjaajana ja huolehtinut n.15 lapsesta yhdessä ohjaajien kanssa. Lasten ikähaarukka oli 1-10 vuotta. Omaan vuosien kokemusta ikäihmisten viriketoiminnan pitämisestä, jota toteutin omatoimisesti eri palvelutaloissa. Olen toiminut monitoimisissa viestinnän tehtävistä ja viestintätoimistossa. Sen lisäksi omaan kokemusta asiakaspalvelutehtävistä mm. Linnanmäellä, kahvilassa ja kaupassa. Olen toiminut aikuiskouluttajana vuodesta 2019 alkaen ikäihmistyöhön liittyen.